Vatsat täynnä kinkkua ja mieli enemmän tai vähemmän levänneenä oli aika palata takaisin kouluun. Ah, sitä riemun määrää joka täytti Kallion käytävät. Tai no, jos totta puhutaan niin varmasti jokaiselle olisi kelvannut muutama extralomapäivä.
Hallitus starttasi vuoden 2009 yhtä tehokkaasti kuin aina; perjantaina pidettiin ensimmäinen kokous omalla porukalla. Ruokavälkän puolentunnin pikapalaveri piti sisällään paljon tärkeää asiaa; käytiin läpi OPK:n (oppilaskunnan kerhohuoneiden) tiloja; sisustus on yhä vaiheessa. Aikataulut eivät ole natsanneet ja niinpä ei olla keretty ostoksille. Sisustus on kuitenkin sen verran iso juttu, ettei siihen ketään voi yksin nakittaa. Jotta asia ei enää pitkittyisi päätettiin asettaa hommaan oma työryhmä; tästä edespäin sisustaminen ja kalusteiden osto on mun,Pinnin,Essin ja Tuulin harteilla. Toivottavasti saadaan pian kivat ja mukavat kalusteet täydentämään remontoituja tiloja. 17.1. mennään Ikeaan shoppaamaan jotain edullista ja Kallion tyyliin sopivaa(saa nähdä mitä siitä massatuotekaupasta löytyy). Aiemmin ajateltiin, että tilattas tuotteet alan opiskelijoilta, mutta koska homma ei enää saa pitkittyä on Ikea paras vaihtoehto. Sohva ja nojatuolit on jo hankittu kierrätyskeskuksesta, nyt pitää löytää ainakin verhot yms.
17.1. on paitsi sisustuspäivä, myös koulun lauantaityöpäivä. Talvipäivän tapaus on tilaisuus, jossa kouluun pyrkivillä on mahdollisuus tutustua Kallioon. Myös vanhemmat (sekä nykyisten että tulevien kalliolaisten) ovat tervetulleita katselemaan proggiksia ja muita esityksiä.
Talvipäivän tapauksessa on ohjelmassa myös perinteinen battle Torkkelin ja Kallion oppilaskuntien kesken. Oon ollut järkkäämässä ottelua ideoinnin pohjalta,joka tehtiin muun hallituksen kanssa. Puhelinlangat Torkkelin ja Kallion välillä ovat laulaneet ristiin rastiin ja järjestelyt onkin aikalailla pulkassa. En kuitenkaan paljasta vielä mitä tuona päivänä tapahtuu, jotta jännitys pysyisi:D Lukekaa blogista myöhemmin.
Yritetään myös järkätä mahdollisuus tavata hallituslaisia, jotta tulevat kalliolaiset oppisivat tuntemaan oppilaskuntatoiminnan meilläpäin. Itse oisin ainakin kiinnostunut kertomaan hallituslaisena olemisesta ykkösen näkökulmasta.
Talvipäivän tapauksesta puhutaan varmasti lisää myöhemmissä blogeissa. Vielä enemmän tullaan puhumaan keskiviikosta, 14.1.2009. Klo 19 Gloriassa alkaa tapahtua, kun perinteiset KOLMEN SUUREN BILEET saadaan käyntiin. Yhteistyöjuhla Sibiksen ja Torkkelin kanssa on yksi tärkeimmistä oppilaskunnan järjestämistä asioista. Pidettiin juuri viime perjantaina kokous kolmen koulun kesken, käytiin läpi vikat fiksaukset jne. Suunnitteluun meni puolitoista tuntia, siispä oli onni että pidettiin kokous vapaa-ajalla, Kampin Johto-kahvilassa. Aika hurjasti työtä tehtynä ja vielä tehtävänäkin. Takapakkeja suunnittelussa on ollut; milloin puuttuunut DJ, milloin budjetti käynyt liian tiukoille jne. Onneksi ihmiset on kuitenkin ollut tosi aikaansaavia ja ongelmat on ratkaistu yksitellen. Suurkiitos mm. Kimille, joka neuvotteli meille loistavan vuokrasopimusken tiloista; saatiin reilu ale, mikä on todella hyvä juttu. Muutkaan eivät ole laiskotelleet; Pinni on tehnyt jälleen kerran valtaan määrän työtä johtaessaan yhteisiä kokouksia. Toisetkin ovat antaneet hyviä näkökulmia juhliin. Oon ylpeä meidän hallituksesta, joka näyttäisi olevan aktiivisin koko Helsingissä! :D
Liput tulee myyntii maanantaina ja tiistaihin asti niitä on saatavilla. 3 euroa ennakkon, 4 eeverttiä ovelta. Ohjelmassa hyvää meininkiä kolmen suuren tapaan. Mulle ne on ensimmäiset pippalot näissä merkeissä, joten oon aika innoissani ja jännitän miten ilta sujuu:D
Olikohan siinä nyt kaikki. En oo ikinä kirjottanut mitään blogia, joten suokaa anteeksi jos tein jonkinmoisia blogietikettivirheitä (onko sellaista ees?). :DD Toivottavasti saitte kuitenkin jonkinlaisen kuvan,mitä hallituksessa tapahtuu nyt ja hetkenpäästä. Ja tänne kirjoittaminen oli aika jees; ehkä pääsen joskus Sinkkuelämään Carrien tasolle.
Loistavaa alkanutta vuotta 2009!
Maria P:D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti