Marraskuun toinen päivä. Marraskuu ei ole kiva. Toisaalta marraskuu on kivempi kuin lokakuu, koska marraskuussa tulee useimmiten ensilumi (täällä Etelä-Suomessa se on kyllä ensiräntä…) ja on isänpäivä ja partiolaisten joulukalenterista saa avata ensimmäisen luukun. Lokakuun lopussa taas on Halloween, joka tekee lokakuusta paremman kuin marraskuusta.
Halloweenina karmivasta koulustamme löytyi Ring-tyttö, muumioita, lukuisia Johnny Deppin roolihahmoja, pantomiimi, terroristeja, piruja ja muita karseita ja pelottavia hirveyksiä. Hallitus kiittää lämpimästi kaikkia pukeutuneita. (Ja sinä yksi joka olit mukana palkituissa puvuissa mutta et jättänyt nimeäsi minulle, etsi joku hallituksen jäsen käsiisi ja vaadi palkintoa joka sinulle kuuluu!)
Jos jäit tällä kertaa palkinnoitta tai muuten vaan unohdit pukeutua, hätä ei ole tämän näköinen! Hallitus järjestää erilaisia teema-päiviä ja naamiaisia ympäri vuoden. Tarkkailkaa siis seiniä, ja hallituksen bagelilla koristeltua kalenteria ala-aulassa.
Hallitus tekee tänä vuonna yhteistyötä myös Suomen lukiolaisten liiton kanssa. Liitto tulee esittäytymään koululle jossain vaiheessa syksyä. Liittoon kannattaa liittyä, vaikka ei toimintaan haluaisikaan mukaan. Lukiolaisten liiton jäsenyys tuo mukanaan loistavia etuja. Jäsenkortilla saa esim. opiskelija-alennukset VR:ltä ja matkahuollosta, ja pehmiksen raxin buffetin yhteydessä kaupan päälle!
Oppilaskunnan tiloihin hankitaan lisää kalusteita 13.11. klo.16.15. Mukaan saa tulla, halukkaat ilmoittautukoon Pinnille!
Toisen jakson ensimmäinen puolikas on jo ohi. Kohta on koe-viikko ja jaksonvaihteiden proggisesitykset. Sitten ollaan taas askelta lähempänä joulukuun räntäloskakelejä ja Joulua. unohtamatta hallituksen pikkujouluisia tempauksia.
Misteleitä odotellessa, halloweenin jälkimainingeissa
-Vege.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Pakko korjata, Vege, että ei siellä mitään Ring-tyttöä ollut, vaan Kauna-tyttö. :P
Lähetä kommentti